Travel Blogs by Travellerspoint

Lomakuulumisia

sunny 10 °C

Lomakuulumisia syystä että tällä viikolla ei periaatteessa ole luentoja, jippii! Se ei kuitenkaan tarkota sitä et sais vaan olla... Mut alotetaan alusta. Lauantai-iltana oltiin tosiaan tansseissa. Mulla on sieltä pari kuvaakin mut ne ei ollu mitenkään hirveen hyviä, joten en tiedä päätyykö niistä yksikään tänne. Joka tapauksessa tilaisuus oli suurinpiirtein semmonen kun odotinkin. Yhden paikallisen liikuntahallin lattia oli tyhjennetty kamoista, lyöty grammari nurkkaan (paikalla oli myös dj) ja mainostettu et tanssimaan saa tulla. Porukan keski-ikä pyöri samoissa lukemissa kun Suomessakin vastaavista asioista kiinnostuneiden, 40:n paremmalla puolella. Oli kuitenkin ihan hauska ilta kun meitä oli vajaan kymmenen hengen poppoo. Ihan tuli mieleen jotkut 50-luvun lukiolaistanssit kun touhua katsoi, vielä kun suurin osa biiseistä oli jonkun sortin rockia jota ihan joka ikinen osas tanssia niinkun kuuluu. Humppaa en kuullu kertaakaan, mut niillä oli yks biisi minkä tahdissa koko sakki veti jotain rivitanssia. Vähintäänkin yhtä huvittavan näköstä kun meidän jenkat yms. Noh, se siitä. Menen kyllä uudelleenkin jos noita mun täälläoloaikana vielä järjestetään.
Sunnuntai meni nukkumisen puolelle kun molemmat illat venyi niin pitkiksi. Illalla piti mennä Katrinin kanssa uimahalliin kuntoilumielessä, mut kun päästiin sinne asti, huomattiin et se meni kiinni vartin päästä. Mulla on ollu hiukan huono tuuri ton uimisen kanssa kun firma oli viimeksikin kiinni kun siellä kävin. Olis tietysti ollu fiksua tarkastaa aikataulut jo kotona, mut eihän sitä aina kaikkea voi tulla ajatelleeksi.:) Tulipahan tehtyä edes kävelylenkki.
Eilen (maanantai) käytiin hakemassa lauantaiseen vuosijuhlaan liput, jonka jälkeen lähdin kaupungille. Sain tuhlattua taas ihan kiitettävän summan rahaa siellä vietettyyn aikaan verrattuna, mut mitäpä pienistä. Iltapäivällä mulla kävi kylässä yks Katrinin luokkalainen luonnonoikku joka haluaa tulla Suomeen opiskelemaan ens vuonna. Tyyppi on vielä turkkilainen kaiken lisäks. Huomasin et mulla oli pieniä vaikeuksia löytää ranskalaisiin tapoihin tottuneelle positiivisia asioita kerrottavaks Suomesta ja suomalaisista. Siis esimerkiksi se, että suomalaiset ei puhu tuntemattomille ihmisille bussipysäkeillä ja hississä, on mun mielestä pelkästään positiivinen asia, (mitäs sitä ahdistelemaan viattomia ihmisiä jos ei kunnollista asiaa ole), mutta ranskalaiseen elämäntyyliin tottuneelle se on luultavasti vähintäänkin outoa. Lisäks tervehtimistavoista selitin sille, ettei todellakaan kannata mennä puolta metriä lähemmäs yhtään ketään ainakaan ensi näkemältä. Siis kaikki poskisuudelmat ja käsi-sellaiset saa unohtaa viimeistään Helsinki-Vantaan lentokentällä. Tyyppi oli vähintääkin yllättynyt kun kerroin Suomen vähävaloisesta talvesta, mut muistin kyllä sen lisäks sanoa et meillä on kaunis luonto, metsiä, järviä ja saaria, ja maa on ainakin toistaiseksi tosi turvallinen. Ei se hirveen järkyttyneeltä näyttänyt lähtiessään, joten en ilmeisesti onnistunut säikäyttämään sitä liiaksi.:)
Tänään aamulla oli viikon ainoa pakollinen luento, ja todella hyvä sellainen. ”Luento” kesti 8-12 ja oli oikeesti pitkästä aikaa todella hauska. Luennoitsija oli joku konsultintapanen jostain yliopiston ulkopuolelta ja se luennoi ensin tunnin, jonka jälkeen pidettiin ns. demonstraatio juuri opitusta. Se jako meidän 15 hengen ryhmän neljään osaan, joista kolme oli tuotantolaitosten edustajia, ja yks ryhmä, meidän, edusti asiakasyritystä. Tuottajille jaettiin salkut, joista löyty rakennustarvikkeet kuuautoa varten. Kuuauto piti rakentaa rikkaita elämysmatkailijoita ja niiden tarpeita silmälläpitäen, ja meidän ryhmä oli sit asiakasyritys, joka oli ostamassa kuuautoa tarkotuksenaan viedä rikkaita elämysmatkalle kuuhun. Tuottajayhmät siis rakensi jokainen auton, niistä tarvikkeista mitä oli annettu, ja hinnoiteltu tarkkaan, ja me käytiin haastattelemassa yrityksissä jo tuotantovaiheessa, ja arvosteltiin sen mukaan mitä ominaisuuksia me pidettiin tärkeinä ym. Lopuks pidettiin vielä nopeuskisa luokan lattialla koottujen kuuautojen välillä jonka aikana tuottajat sai pitää mainos/markkinointipuheen ja kehua omaa luomustaan. Me esitettiin kysymyksiä ja lopuks tehtiin ostopäätös. Ihan pirun hauskaa. Autot oli varustettu pienillä pattereilla, ja riippuen siitä kuinka hyvin ne oli rakennettu, niillä oli vähän eri huippunopeudet jne. Hih, autoleikeissä siis vierähti mukavasti tämä aamu. Oikeesti demo oli vähintäänkin opettavainen, koska luennoitsija puuttui jokaisen ryhmän toimiin ja antoi palautetta mainospuheesta ym.
Joo, kivaa on. Iltapäivällä tänään valmisteltiin yhtä esitelmää, jota mun varmaan pitäs jatkaa nyt kun on aikaa. Motivaatio vaan jotenkin lopahti...;) Huomenna tehdään seuraavaa esitelmää ja torstaina kolmatta. Huomenillalla lähdetään Katrinin luokan järjestämiin Erasmusbileisiin, torstaina illalla tanssitreenit, samoin kun perjantaina päivällä, ja lauantai meneekin sit jälleen tanssien, ensin päivällä todistustenjakotilaisuudessa juuri valmistuneille, ja vielä illalla varsinaisessa vuosijuhlassa. Sunnuntaina meillä on koko päivän kestävät kuoroharjotukset, sinne onkin sit hyvä mennä lauantai-illalla hankitun viskibasson kanssa.;) Ehdin kirjottelemaan ehkä loppuviikosta seuraavan kerran, tai sitten en, katsellaan.
P.S. Hankkikaa ihmiset skype, mikki ja kuulokkeet ni voidaan soitella!

Posted by aalanen 07:13

Email this entryFacebookStumbleUponRedditDel.icio.usIloho

Table of Contents

Be the first to comment on this entry.

This blog requires you to be a logged in member of Travellerspoint to place comments.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint