Kuten jo viimeksi mainitsin, Teemu oli täällä melkein viikon ja lähti siis kotiin eilen aamulla. Viikonloppu meni perjantain ja lauantain osalta lähinnä bilettämiseksi, varsinkin kun herra Yötyöläinen nukkui päivisin puoli kolmeen-neljään eikä edes hävennyt! Vaikka mitäs sitä toisaalta turhia stressaamaan kun on kerran lomalla.
Perjantaina oltiin Annan luona alottelemassa iltaa joten me käytettiin Teemun kanssa tilaisuus hyväksi ja esiteltiin suomalaisen musiikkitaiteen helmiä mm. Armin ja Dannyn ”Tahdon olla sulle hellä” (musavideo englanninkielisenä versiona, ihan helmi) ja Der Schweissig und Der Grosse Ö muodossa. Vielä kun soppaan lisättiin Åke Blomqvistin ja Hänen Hurmaavan Vaimonsa tekemä diskotanssiopetusvideo vuodelta 80jotain, tehtiin todella lähtemätön vaikutus. Tosin en tiedä sekosko noiden pää lopullisesti, koska eilen Lukasz lähetti mulle innosta puhkuen jonkun suomalaisen à cappella –yhtyeen tekemän ja pohjoiskarjalan murteella lauletun polkan (on kuulemma sikahyvä, ne hullut oli kuunnelleet sitä 1,5 tuntia yhteen menoon...!!!).
Lauantaina käytiin libanonilaisessa ravintolassa syömässä, jonka jälkeen heitin Teemun Lukaszin luokse ja lähdin itse viimeiseen Soirée Dansanteen. En viipynyt kun tunnin, mut olin tosi tyytyväinen et tuli mentyä ja todella haikein mielin sieltä lähdin... Loppuyö meni Ibizassa paikallista karaokeyleisöä viihdyttäessä. Oli aika vauhdikas ilta, vielä kun oli semmosta lopunalun meininkiä. Tais nimittäin olla viimeiset bileet jotka pidettiin täällä. Ens viikonloppuna kaikilla on kauheita lopputenttipaineita ja sen jälkeen rupee porukka vähenemään tasasta tahtia. Niisk!
Noh, sunnuntai meni päätä parannellessa eli hyvinkin rauhallisesti, ja maanantaina lähdettiin heti aamusta II maailman sota –aiheiseen museoon Caeniin, jossa meni melkein koko päivä. Tuli siis tehtyä jotain ”järkevääkin” viikonlopun aikana. Illalla käytiin vielä porukalla keilaamassa. (Isosisko peittos veljensä 6-0 toim.huom.
)
Eilen pidin töissä loppuesitelmäni hyvällä menestyksellä. En olis uskonut syksyllä kun tänne tulin, että muutaman kuukauden päästä pystyn pitämään puolen tunnin esitelmän ranskaksi ilman mitään muistiinpanoja tms. Olin suoritukseeni todella tyytyväinen ja osasin jopa vastata esitettyihin kysymyksiin! Sain vielä pomolta kovasti kiitosta tekemästäni työstä ja tutorkin vaikutti tyytyväiseltä kaikin puolin. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin.
Nyt ois pari viikkoa hommia jäljellä jonka jälkeen japanilainen sotaratsu starttaa omistajineen kohti pohjolan perämetsiä. (Ja toivoo ettei Hanko-Naantali –välillä ole ratsiaa...) Kirjottelen vielä pariin otteeseen ennen suomettumista, mut nyt painun tekemään töitä!
(P.S. Laittaisin viikonlopulta kuviakin, mut en oo vielä löytänyt ainuttakaan julkasukelposta... Ehkä ensi kerralla...)